Yksinäinen keiju istui hiljaisessa metsässä surullisena ja yksinäisenä. Hän oli aina ollut ystävällinen ja auttavainen muille keijuille, mutta jostain syystä hän oli aina jäänyt syrjään ja tuntenut olonsa ulkopuoliseksi.
Eräänä päivänä yksinäinen keiju päätti lähteä etsimään vastauksia. Hän lensi läpi metsän, kysyen neuvoa kukilta ja eläimiltä. Lopulta hän löysi vanhan puun, joka oli täynnä viisautta. Puu kertoi keijulle tarinan toisesta yksinäisestä keijusta, joka oli löytänyt onnen auttamalla muita.
Kuultuaan tarinan yksinäinen keiju päätti seurata toisen keijun esimerkkiä. Hän alkoi auttaa muita metsän asukkaita, kuuntelemalla heidän huoliaan ja tarjoamalla apuaan. Pian hän huomasi, että yksinäisyyden tunne alkoi haihtua ja tilalle tuli ilo ja tyytyväisyys.
Lopulta yksinäinen keiju ymmärsi, että avun tarjoaminen ja toisten huomioiminen toi hänelle todellista onnea. Hän ei enää tuntenut olevansa ulkopuolinen, vaan oli löytänyt paikkansa muiden joukosta.
Tämä tarina opettaa meille, että ystävällisyys ja auttavaisuus voivat muuttaa yksinäisyyden tunteen onnellisuudeksi. Yksinäisyys ei ole pysyvä tila, vaan se voidaan voittaa ystävällisyydellä ja välittämisellä. Jokainen meistä voi oppia olemaan parempi lähimmäinen ja huomaamaan ne, jotka kaipaavat apua ja seuraa.
Yksinäisen keijun tarina välittää meille sanoman siitä, että meidän tulisi aina olla valmiita auttamaan ja tukemaan toisiamme, ja siten luomaan yhteisö, jossa jokaisella on paikkansa.