Kerran kauan sitten pieni pupu nimeltä Pomppu asui suuressa metsässä. Hänellä oli pehmeä, valkoinen turkki ja pisamia poskillaan. Pomppu oli erittäin utelias ja seikkailunhaluinen pupu.
Eräänä aurinkoisena aamuna Pomppu heräsi ja päätti lähteä uudelle seikkailulle. Hän hyppeli metsän läpi ja löysi tiheästi kasvavan pensaan. Uteliaana pupu alkoi kurkkia pensaan läpi ja huomasi siellä pienen tien.
Pomppu seurasi tietä, ja se vei hänet vanhan maalaistalon luo. Talossa asui isoäiti, joka asui siellä yksinään. Hän oli ystävällinen ja kutsui Pompun sisään. Isoäidillä oli myös kaksi kissaa, Musti ja Maukka.
Pomppu ja isoäiti viettivät paljon aikaa yhdessä. He leikkivät piilosta, luki satuja ja istuivat yhdessä puutarhassa katsellen perhosten lentoa. Pomppu piti paljon isoäitinsä seurasta ja halusi viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.
Eräänä päivänä Pomppu huomasi, että isoäidin puutarhaan oli tullut ongelmia. Kukat olivat lakastuneet, eikä kasvit näyttäneet enää kukoistavan. Pupu päätti auttaa isoäitiä ja laittoi töihin kutomansa vihreän huovan päähänsä.
Hän alkoi kitkeä rikkaruohoja, kastella kasveja ja rakentaa pienen aitauksen, jotta muut eläimet eivät pääsisi syömään kasveja. Pomppu teki kovasti töitä ja pian puutarha alkoi näyttää kauniilta ja elinvoimaiselta.
Isoäiti oli erittäin ylpeä Pompun ahkeruudesta ja kiitti pupua sydämellisesti. Pomppu tajusi, että auttaminen ja yhdessä tekeminen oli tärkeää, ja se tekee meidät onnellisiksi.
Siitä päivästä lähtien Pomppu ja isoäiti jatkoivat yhteisiä seikkailujaan. He tekivät yhdessä välipaloja, kutoivat villasukkia talveksi ja istuttivat uusia kasveja puutarhaan.
Pompusta ja isoäidistä tuli parhaat ystävät, ja heidän ystävyytensä säilyi läpi vuosien. Pomppu oppi, että ystävyyden ja auttamisen merkitys on suuri, ja se tuo onnea sekä iloa elämään.
Ja niin, Pomppu jatkoi seikkailujaan yhdessä isoäidin, Mustin ja Maukan kanssa, aina valmiina auttamaan muita ja luomaan yhteisiä muistoja.